Itsetehty

Itsetehty
Juustokakku marjoilla

tiistai 11. toukokuuta 2021

Youtube video

Tekemäni video 

Youtube -kanavaltani



Kestävä kehitys

Aineistoa & tehtävät



"Maailman suurin oppitunti, osa 2"


"Supersankarihommia ja kestävää kehitystä 2030"

Miten määrittelet kestävän kehityksen lukemasi aineiston perusteella? Kirjoita napakka määritelmä aiheesta. 

Tarkoitus on saavuttaa Yhdistyneiden kansakuntien (YK:n) yhteiset kestävän kehityksen tavoitteet. Näin tehdään maailmasta parempi. Mutta miten? Jokainen voi vaikuttaa tähän siellä missä asuu. Voit keksiä, voit innovoida ja kampanjoida. Mieti miten voisimme elää paremmin. Voit esimerkiksi keksiä ratkaisun asuinpaikkasi pulmaan/epäkohtaan.Jos maassa on vähän vettä käytettävissä, voit miettiä miten saa vedenkulutuksen puolitettua. Tai vaikka siellä, missä on paljon ilmansaasteita voit miettiä miten tähän voisi vaikuttaa. Ensimmäisessä videossa on keksitty esimerkiksi banaaninkuorista tehty maatuva muovi, paikassa jossa on paljon saasteita ja muovijätettä mitkä eivät maadu lainkaan. Sitä on halpa tehdä, helppo kierrättää ja valmistus onnistuu omassa keittiössäkin. Myös kampanjoimisella voi olla yhtä suuri vaikutus. Jos esimerkiksi kampanjoi ja tekee vetoomuksia puhtaan maan puolesta jotta muovi ei tuhoaisi maata, voi järjestää siivouspäiviä asian lomalta sekä tehdä vetoomuksia jotta asia alkaisi mennä parempaan suuntaan. Loppujen lopuksi päättäjät voivat jopa kieltää kokonaan muovin käytön. Näillä kaikella on suuri vaikutus, saadaksemme muutettua maailmaa. Tehdään yhdessä, välitetään ja ollaan luovia. Näin voimme saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Ihmisten, ilmaston ja taloudellisesti kestävämpi maailma tähän vuoteen mennessä.

Miksi on tärkeää ymmärtää kestävän kehityksen eri tulokulmia? 

Näin tehdään jokaiselle mahdollisimman hyvä elämä. Äärimmäinen köyhyys poistuisi. Jokaisella olisi ruokaa. Kaikilla töitä. Puhdasta energiaa. Puhdasta vettä. Arvokkaampi elämä. Eriarvoisuus poistuu.  Enemmän mahdollisuuksia kaikille ihmisille. Tasa-arvoisemmat oikeudet. Ilmastonmuutos pysäytettäisiin jotta saamme puhdasta luontoa tulevillekin sukupolville.
 
Selitä seuraavat käsitteet: elinkaariajattelu, kiertotalous ja hiilijalanjälki.

Agenda 2030 sisältää 17 tavoitetta, jotka tähtäävät kestävään kehitykseen niin talouden, ihmisten hyvinvoinnin kuin ympäristön kannalta. 
1. Ei köyhyyttä 
2. Ei nälkää 
3. Terveyttä ja hyvinvointia 
4. Hyvä Koulutus  
5. Sukupuolten tasa-arvo 
6. Puhdas vesi ja sanitaatio 
7. Edullista ja puhdasta energiaa 
8. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua 
9. Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuuria 
10. Epäarvoisuuden vähentäminen 
11. Kestävät kaupungit ja yhteisöt 
12. Vastuullista kuluttamista 
13. Ilmastotekoja 
14. Vedenalainen elämä 
15. Maanpäällinen elämä 
16. Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta 
17. Yhteistyö ja kumppanuus 

Valitse agenda 2030 listalta seitsemän sinulle tärkeintä kohtaa. 
Perustele miksi valitsit nämä kohdat.  
Tässä valitsemani 7 kohtaa:

1. Ei köyhyyttä. 
Tasa-arvoisemmat oikeudet, mahdollisuus kouluttautua, enemmän mahdollisuuksia. 
Lahjoita & kierrätä, kampanjoi & innovoi
2. Ei nälkää 
Aliravitsemus vähenee, enemmän energiaa, kuolevuus vähenee.
Lahjoita, anna omia hävikkituotteita eteenpäin, suosi maanviljelyä, kampanjoi & innovoi
3. Terveyttä ja hyvinvointia 
Sairaudet ja taudit vähenevät, enemmän energiaa, kuolevuus vähenee. Enemmän mahdollisuuksia.
Keksi miten elää- ja syödä terveellisemmin ja kerro siitä muille, hygienia tärkeää
4. Hyvä koulutus 
Jokaiselle mahdollisuus kouluttautua, enemmän mahdollisuuksia, vaikutus yhteiskuntaan
Puhu tasa-arvon puolesta, jotta sukupuolesta huolimatta saisi saman arvoisia työpaikkoja, se auttaa lisäämään koulutusmahdollisuuksia, hyödynnä koulutusvaihtoehtoja tarpeen mukaan, kerää tietoa opiskelumahdollisuuksista
5. Edullista ja puhdasta energiaa 
Luonnosta puhtaampi, Säästetään luonnonvaroja ja puhdasta luontoa tuleville sukupolville. 
Kierrätä & osta harkiten
6. Kestävää teollisuutta, innovaatiota ja infrastruktuuria 
Kestävät kaupungit ja yhteisöt, yhteistyö ja kumppanuus, vastuullinen kuluttaminen
Suosi Reilun kaupan tuotteita, tee yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa, keksi & innovoi
7. ilmastotekoja 
Näin ei ylitetä ympäristön kantokykyä ja tulevat sukupolvet saa nauttia puhtaasta luonnosta ja säästämme luonnonvaroja
Kierrätä & kuluta vastuullisesti, suosi joukkoliikennettä 

Miten kohdat näkyvät / miten toteutat näitä.
Kotona? 

Ruoan tuotanto vaikuttaa moniin maailman ongelmiin. Suosi kotimaisia ruoka-aineita. Älä heitä ruokaa roskiin ja kierrätä. Vähennä sähkönkulutusta ja mieti paljonko tarvitset sähköä tullaksesi toimeen vai voiko sitä välillä korvata jollain muulla. Osta harkiten, kierrätä – ja jaa kaverin kanssa! Arjen tavaramäärä kuluttaa ympäristöä ja täyttää kaatopaikat. Osta Reilun kaupan tuotteita ja tue viljelijöitä. Osta toisenlaisia joululahjoja, jotka tukevat kestävää kehitystä ja auttavat auttavat maailman kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Lahjojen parhaimmisto: hyväntekeväisyyttä, reilua kauppaa ja aineettomia lahjoja. Vastuullisempaa toimintaa elektroniikan kanssa, korjauta vanha laitteesi jos mahdollista ja osta käytettyjä. Köyhyyteen voit vaikuttaa  esimerkiksi antamalla vaatteita köyhille, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen/kampanjoida, tai vaikka keksimällä tapoja joilla saisi mahdollisimman moni ihminen lahjoitetuista rahoista hyötyä. 

Työpaikalla? 

Keskustele työssäoppimispaikallasi valitsemistasi teemoista. Perehdy työpaikan mahdollisiin ohjeistuksiin. Käytä pyörää, julkisia tai kimppakyytejä kun mahdollisuus. Vaikuta työyhteisösi siisteyteen. Osta Reilun kaupan tuotteita evääksi. Vältä heittämästä ruokaa roskiin. Mieti miten vaikuttaa hävikkiin. Keskustele pomon kanssa ja jos mahdollista, tehkää elämäntapatesti ja miettikää miten jokainen voi vaikuttaa. Keskustele tauolla hyväntekeväisyydestä, kerää siitä tietoa ja lahjoittakaa vaikka joku summa yhdessä. 

Vapaa-ajalla? 

Hyvät teot omassa arjessa. Käytä pyörää, julkisia tai kimppakyytejä kun mahdollisuus. Siisti jälkesi. Vähennä muovin käyttöä. Vältä heittämästä ruokaa roskiin. Lahjoita hyväntekeväisyyteen vaikka tekemällä Facebookkiin hyväntekeväisyyskeräys sinulle tärkeästä asiasta. Käy kirpputoreilla. Kierrätä vaatteitasi ja osta harkiten.

Elämäntapatesti Sitran linkin kautta:

Printscreen 1 elämäntapatestistä


Printscreen 2 elämäntapatestistä



Tulokseni oli aika hyvä, mutta vuoden 2030 tavoitteeseen mennessä voisin suosia 
enemmän kirpputoreja, kaappien siivoamista ja tavaran kierrätystä, enemmän Reilun kaupan tuotteita, enemmän kasviksia ja maanviljelyä sekä mahdollisesti vanhojen laitteiden korjaamista. 

Yksityiskohtainen suunnitelma omaan toimintaan kestävämpään suuntaan:

  • Älä heitä kertaakaan ruokaa roskiin ja minimoi hävikki, syö enemmän kasviksia ja osta tuoretta ruokaa lähituottajilta
  • Kierrätä se mitä voit ja siivoa kaapit useammin 
  • Korjaa vanhat laitteesi  
  • Käytä mahdollisesti pyörää



Etsi ympäristömerkkejä.

Selitä mitä merkit tarkoittavat:











Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki
on Suomessa parhaiten tunnettu virallinen ympäristömerkki.
Merkki voidaan myöntää sellaisille tuotteille ja palveluille,
joille on laadittu kriteerit. Tällaisia ovat tuoteryhmistä
esimerkiksi maalit ja lakat, pesuaineet, paristot ja
toimistolaitteet. Palveluista hotellit, ravintolat,
kauppa ja painopalvelut.









Samalla periaatteella toimii EU-ympäristömerkki. Molemmista vastaa Suomessa Motivan alaisuudessa toimiva Ympäristömerkintä.













Luomu-valvottua tuotantoa -merkki eli ns. aurinkomerkki noudattaa EU:n asetuksen luomuehtoja ja osoittaa, että tuote on suomalaisen viranomaisen valvonnassa. Tuote on valmistettu, pakattu tai etiketöity Suomessa. Merkin myöntää Elintarviketurvallisuusvirasto.










Luomuliiton Leppäkerttumerkki voidaan myöntää kotimaisille luomutuotteille. EU:n kriteerien lisäksi tuotteen tulee täyttää Luomuliiton tuotantoehdot.





Reilun kaupan merkki.
Reilun kaupan tavoitteena on taata kehitysmaiden viljelijöille ja työläisille kohtuullinen korvaus työstään. Tuottajille maksettava takuuhinta ei heittele maailmanmarkkinoiden mukaan. Lisäksi maksetaan Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu paikallisyhteisön hankkeisiin. Järjestelmä vaatii tuottajilta sitoutumista ympäristömääräyksiin ja ihmisoikeussopimuksiin. Järjestelmästä vastaa Fairtrade Labelling Organizations International (FLO).












EU:n luomumerkki tarjoaa kuluttajille varmuuden tuotteen alkuperästä ja laadusta. Elintarvikkeet voidaan merkitä ”luomuksi” vain, jos vähintään 95 prosenttia niiden maatalousperäisistä ainesosista on luonnonmukaisia.

EU:n luomutunnuksen, Eurolehden, käyttö on pakollista kaikissa EU:ssa valmistetuissa valmiiksi pakatuissa luomuelintarvikkeissa. Muissa luomutuotteissa ja EU:n ulkopuolelta tuoduissa luomutuotteissa tunnuksen käyttö on valinnaista.














TCO on kansainvälinen kestävän kehityksen sertifikaatti IT-tuotteille. Sen kriteerit koskevat tuotteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksia, laitosten yhteiskuntavastuuta ja sosiaalisia oloja. Myös ergonominen muotoilu ja käyttäjäturvallisuus on huomioitu.






Energiamerkki kertoo laitteen energiankulutuksen ja suorituskyvyn. Merkinnän tavoitteena on ohjata kulutusta vähemmän energiaa kuluttaviin laitteisiin. Se on pakollinen kylmälaitteissa, pyykinpesukoneissa, kuivausrummuissa, kuivaavissa pesukoneissa, astianpesukoneissa, uuneissa, lampuissa ja ilmastointilaitteissa sekä ilmalämpöpumpuissa.



Kopiraittila - Ammatillinen koulutus



Kopiraittilassa opitaan tekijänoikeustaitoja. Tekijänoikeustaidot on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: tekijänoikeustietouteen, erilaisten teosten käyttötaitoon sekä tiedonhankintataitoon ja kriittiseen lukutaitoon.

Kopiraittilan materiaali on rakennettu ajokortinomaiseksi kokonaisuudeksi. Ensin harjoitellaan kutakin taitoa siihen liittyvien materiaalien ja pelien avulla. Kun olet suorittanut kaikki kolme taitoa ja niihin liittyvät harjoituspelit, pääset “ajamaan inssiajon” eli testaamaan oppimiasi taitoja ja tietoja lopputestissä.

Materiaalit löytyvät vasemman yläkulman valikosta ja pelit kahvilatilan katossa olevista lampuista. Lopputestin arkku aukeaa, kun kaikki kolme taito-avainta on suoritettu.

Diplomi joka suoritettu sivuilla


Opiskelijamerkki jonka sivuilta sain




Tästä pääset Kopiraittilan sivuille:

https://kopiraittila.fi/toinenaste/ammatillinen/?aloita=1&request_form_location=widget